Kun pankista tulee kirje, oikein pankinjohtajan allekirjoittamana, ja siinä sanotaan että 16. helmikuuta on "eräpäivä", niin lieneekö syytä ajoissa etsiskellä asiaan kuuluvat kamppeet komerosta... maastopuku, hattu, jalkineet, ja valmistautua talviselle jänismetsälle? Piru, kun ei laittanut kirjeeseen kellonaikaa, jolloin pitäisi olla siellä konttorin edessä odottamassa... pitääpä varmistaa asia. Tosin metsästys ei ole koskaan kuulunut harrastuksiini, enkä omista ainuttakaan ampuma-asetta, joten suhtaudun moiseen kutsuun tietyllä varauksella. Olisikohan tapahtunut erehdys? Laskut ja lainanlyhennyksetkin olen hoitanut täsmällisesti, ilman viiveitä.
Kalastus, se onkin sitten toinen juttu, ja varsinkin perhokalastukseen olen ollut ”koukussa” jo yli 18 vuotta. Kokemusta siis on kertynyt, ja joskus saalistakin. Tosin epävirallinen ”Perhokalastajien vaimot ry.” on lanseerannut mietelauseen ja postulaatin: ”Kun perhokalastaja sanoo olleensa kalassa, ja tulee kotiin ilman saalista, on hän todistetusti ollut kalassa, m.o.t.”
Niinpä. Ei se saalis, vaan ne elämykset ja kokemukset, vapauden tunne usvaa henkivän virran rannalla aikaisena elokuun aamuna, kasteen kimaltaessa rantakasvustossa. Vuolteen juonne lipuu alati muuttuvina, vaihtelevina pyörteinä peilipintaisena hymyilevän suvannon ystävälliseen, tyveneen syliin. Rauhan ja hiljaisuuden melkein kuulee...
Jos tuolla hetkellä pystyisi nostattamaan itsensä dieselkäyttöisellä, 800 hv autonosturilla n. 40 metrin korkeuteen, saattaisi havaita parilla silmäyksellä koko jokilaakson luonnonkauneuden - tuolta, missä rauhallisesti virtaava vuolle tyyntyy suvannoksi - aina sinne asti, jossa kiihtyvä virran imu muuttuu voimakkaaksi nivaksi, ärhäköityy viimein rähiseväksi koskeksi, ja ottaa komennon. Siellä kymmenien tonnien vesimassat räjähtävät miljooniksi kimalteleviksi helminauhoiksi.
Joka sinne tekohampaansa oksentaa, ei niitä ikinä löydä...
Esittelinpä kerran ”pelipaikoilla” kalastajakolleegalleni erästä itse sitomaani lohiperhoa:
”Tämä perho on minulla ollut jo monta vuotta, ja varsinainen ISON KALAN perho onkin, en ole nimittäin tällä onnistunut saamaan vielä ainuttakaan alle 15-kiloista lohta!”
”Älä valehtele”, vastasi kaveri.
73, Kari OG5M
Kalastus, se onkin sitten toinen juttu, ja varsinkin perhokalastukseen olen ollut ”koukussa” jo yli 18 vuotta. Kokemusta siis on kertynyt, ja joskus saalistakin. Tosin epävirallinen ”Perhokalastajien vaimot ry.” on lanseerannut mietelauseen ja postulaatin: ”Kun perhokalastaja sanoo olleensa kalassa, ja tulee kotiin ilman saalista, on hän todistetusti ollut kalassa, m.o.t.”
Niinpä. Ei se saalis, vaan ne elämykset ja kokemukset, vapauden tunne usvaa henkivän virran rannalla aikaisena elokuun aamuna, kasteen kimaltaessa rantakasvustossa. Vuolteen juonne lipuu alati muuttuvina, vaihtelevina pyörteinä peilipintaisena hymyilevän suvannon ystävälliseen, tyveneen syliin. Rauhan ja hiljaisuuden melkein kuulee...
Jos tuolla hetkellä pystyisi nostattamaan itsensä dieselkäyttöisellä, 800 hv autonosturilla n. 40 metrin korkeuteen, saattaisi havaita parilla silmäyksellä koko jokilaakson luonnonkauneuden - tuolta, missä rauhallisesti virtaava vuolle tyyntyy suvannoksi - aina sinne asti, jossa kiihtyvä virran imu muuttuu voimakkaaksi nivaksi, ärhäköityy viimein rähiseväksi koskeksi, ja ottaa komennon. Siellä kymmenien tonnien vesimassat räjähtävät miljooniksi kimalteleviksi helminauhoiksi.
Joka sinne tekohampaansa oksentaa, ei niitä ikinä löydä...
Esittelinpä kerran ”pelipaikoilla” kalastajakolleegalleni erästä itse sitomaani lohiperhoa:
”Tämä perho on minulla ollut jo monta vuotta, ja varsinainen ISON KALAN perho onkin, en ole nimittäin tällä onnistunut saamaan vielä ainuttakaan alle 15-kiloista lohta!”
”Älä valehtele”, vastasi kaveri.
73, Kari OG5M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti