KUUSI KILOWATTIA KOLMIVAIHETEHOA

Kuva RF-dekistä otettu ennen projektin aloitusta.

Tänään olen saanut paljon aikaan.
Heti aamusta vaihdoin työhuoneeni kattolamppuhässäkän uuteen, vähemmän pölyä keräävään ja enemmän valoa antavaan. Ero valaistuksessa on huomattava. Kylläpä nyt kelpaa askarrella!

Linukkaprojekti etenee hyvää vauhtia. Juotosasema, ”löötstatsioon” saksalaisittain lausuttuna, on kuumana ja kelpo jälkeä syntyy. Tinasin vakuumireleiden virtajohdot, by-pass-kondensaattorit ja varsinaiset tune-kapasitanssit paikoilleen, ja ei kun mittaamaan. Mittausarvot täsmäsivät laskennallisten kanssa, jees! Ohjauslogiikan, eli dipkytkin-diodimatriisin toiminta on myös nyt testattu, oikosulkuja tai katkoksia ei löytynyt. Hyvin toimii. Eipä mene enää kauaa, kun pääsen tuota oikein tositoimissa kokeilemaan. Hiukan jännittää jo etukäteen.

Pakkasmittari näytti aamukahdeksalta -22 astetta. Säätiedotuksessa povattiin ”poikkeuksellisen” kylmää viikonlopuksi. Mitähän poikkeuksellista tuossa mahtaa olla, tammi-helmikuussa?

Toista se oli n. 70 vuotta sitten, marras-joulukuun vaihteessa vuonna 1939. Silloinhan suomalaiset ”provosoivat rajaselkkauksen” ja ”hyökkäsivät Neuvostoliiton kimppuun”. Historian kirjoista olemme lukeneet, kuinka tuota provokaatiota edelsi ankara, useamman sadan kilometrin etäisyydeltä suoritettu, ennalta ilmoittamaton tykistön isku, ns. ”Mainilan laukaukset”. Kyllä täytyy sanoa, että veteraanimme olivat noihin aikoihin tosi kovilla, pakkasmittarin elohopea kun kyyristeli 40 miinusasteen alapuolella. Ei ollut helppoa taisteluhaudoissa, puutteellisin varustein, huurussa karvahatun lippa, nenänpäässä jäinen tippa.

Jos tuolloin olisi ollut sähköposti käytössä, niin olisiko sähköisessä muodossa tehty ennakkoilmoitus provokaatiosta ollut hyväksyttävä? Tuskinpa vain. Nykypäivänäkin, sähköisen viestinnän aikakaudella jotkut instanssit, organisaatiot, edellyttävät henkilökohtaisesti allekirjoitettuja paperidokumentteja, sääntöjensä mukaan.

No, historia on historiaa, ja paljon on kirjoitettu. Molemmin puolin. Mikähän mahtaa olla viimeisimmän, päivitetyn tulkinnan versionumero?

Koiramme käy vähän väliä huoneessani tarkistamassa projektini edistymistä. Kallella päin, silmät tapittaen ja nuuskintatointaan huolellisesti suorittaen se yrittää ratkaista tinankäryn arvoitusta...

Oli minun vuoroni tänään lämmittää sauna. Eli käänsin 6 kW kolmivaihe-sähkökiukaamme nupista tehot ja lämmöt päälle. Löylyt maistui. On aika istahtaa olohuoneen sohvalle, pitää pieni tauko ja katsella tv-uutisia ja ihmetellä maailman menoa.

Auringonpaisteisen pakkasmaisemankin ikuistin (rouvani omistamalla) japanilaisella 8,0 Megapikselin digitaalisella valokuvauskoneella.

Päivä pitenee, elämä lyhenee – mikä lienee päiviemme luku?

Ajan virrassa jokainen huominen on hetken päästä uusi eilinen...

73, Kari OG5M

KOIRAKULTTUURIA

Ja kulttuurikoiria

Meillä on sitten viisas koira. Hän on naaraspuolinen tiibetinspanieli, tuollainen normaalin kissan kokoinen, soopelinvärinen, huiskuhäntäinen ja pehmeän pitkäkarvainen, vilkas ja ilmeikäs tummasilmä, Pirre.

Pirre, jos hengissä pysyy, täyttää ensi syksynä viisitoista vuotta. Se on aika pitkä ja kunnioitettava virkaikä koiralle. Saas nähdä vaikkapa poksautettaisiin kuohuviinipullo palvelusvuosien kunniaksi. Aika näyttää. (Päivänsankarille ei tarjota, alkoholi ei sovi kotieläimille).

Mitä mainitsemaani koiramme viisauteen tulee, on se oppinut tekemään loogisia valintoja kahden vaihtoehdon välillä. Kun sille sanoo ”Tule tänne tai ole siellä”, niin yleensä se on siellä...

Koiria on ihmiskunnan aamuhämärästä asti hyödynnetty erilaisiin eteviin tarkoituksiin, joista alkuperäisimmät ovat vieläkin olemassa, eli metsästys-, vahti-, ja ns. kotikoirat, viihteen ja kivan kaveruuden vuoksi hankitut. Kun maailma pikku hiljaa kehittyi aina vain parempaan ja sivistyneempään suuntaan, koirienkin toimenkuva laajeni omistajiensa viisastumisen myötä huomattavasti. Ruvettiin tarvitsemaan mm. poliisikoiria ja sotakoiria. Oikeutettujen ja välttämättömien sotien seurauksena on koulutettu myös merkittävä joukko rauniokoiria, joiden tehtävänä on ollut poloisten siviiliuhrien löytäminen, ruudin jatkojalostukseen ja hyötykäyttöön perehtyneiden osaajien tuhoamista asuinrakennuksista.
Entä sitten huumekoirat, nuo varsinaiset vainuajat. Televisiossa on näytetty kuinka nämä sankarit haistavat kokaiinit ja heroiinit nahkaisen tai komposiittikuidusta valmistetun kapsäkin läpi, ja paha saa palkkansa. Unohtaa ei sovi myöskään opaskoiria, jotka helpottavat esim. näkövammaisten henkilöiden jokapäiväisiä välttämättömyystoimia, kaupungeissa ja kirkonkylillä, esimerkkinä mainittakoon pankissa, marketissa, apteekissa tai viinakaupassa käynti. Uskollinen opastaja se on, koira!

Metsäimme villeistä eläimistä ehkä eniten koiraa muistuttaa kettu. Ja saakelin viekas ja ovela otus onkin. Muista eläimistä poikkeava punertava turkin väri, terävä musta kuono, viekkaat silmät, alati tutkan lailla kääntyilevät suipot korvat, valmiina ympäristönsä tapahtumia kuuntelemaan, mitä, mitä, mitä? Ja pitkän hännän pääkin on valkoinen, rauhanlipun värillä ryyditetty. Mitä tarkoittaneekaan?

Joskus metsästäjä ampuu erehdyksessä pihapiiristään karanneen pienen punaruskean koiran luullen sitä ketuksi. Niin ovela on kettu.

73, Vuh!
Kari OG5M

KAHVIA JA PULLAA

Taannoin, itse asiassa melko tarkalleen muutama vuosi sitten, ajelin työreissulla Kuopion – Iisalmen seutuvilla, loppukesän kuulaana aamupäivänä. Nopeusmittari näytti ”about” reilua sataa, moottori kehräsi tasaisesti, matka joutui, maisema eteni. Päivän asiakastapaamisessakin olisi kyse vain sopimuksen allekirjoituksesta ja toimitusten aikataulutuksesta. Stressi oli tipotiessään. Mieleni teki lähettää iloisia terveisiä italialaisille autoinsinööreille, ihan suomeksi, ”täällä pyyhkii hyvin, miten siellä menee, amigos?” Autoni kun näet on tuon ”saapasmaan”, spaghettivaltion taloutta ylläpitävä vientituote.

Erään pitkän suoran keskivaiheilla huomioni kiinnittyi jo kaukaa havaittavaan, hieman vinossa rempsottavaan kylttiin tien varressa. Lähemmäs päästyäni hidastin vauhtia ja luin ilmoituksen:

”TILATUOTTEIDEN SUORAMYYNTI. AUKI JOKA PÄIVÄ.”
”KAHVI JA PULLA POIKKEAVILLE.”

Enempää ei tarvittu. Nauroin ja hekottelin varmaankin seuraavat 20 kilometriä ajatellessani moniko matkalainen mahtaa kokea itsensä tarpeeksi ”poikkeavaksi”, pysähtyäkseen, ja tervehtiäkseen tuon kaltaisia paikkoja tervetulleina, virkistävinä etappeina...

Keskikesällä, heinäkuussa, kun kaikenlaisia leirejä, leirikouluja ym. järjestetään, ja autoliikenne suuntautuu etelästä pohjoiseen, voisi olla sangen kiintoisaa istua ”hiirenä ruohonkorrella”, ja tarkastella kuinka järjestöjen nokkamiehet, -naiset, tiedottajat ym. merkkihenkilöt tälläävät persuksensa tienvarsikuppilan hirsipenkille, ja tilaavat kahvia ja pullaa ”poikkeaville”. Ja matka jatkuu taas...

Kunhan helmi- ja maaliskuun lumipyryt saadaan kolattua niin eiköhän talven selkäkin ala pikku hiljaa taittua. Pari - kolme kuukautta kun vielä kestetään, positiivisesti ajatellen, niin päästään pihalle haravoimaan viime syksyn lehtiä, saapuvan kevään tieltä pois. Päivien valoisuutta tervehtien.

Kevään odotusta ja 73, Kari OG5M

MUUSIKKO JA FYYSIKKO

Aloittelevan kirjoittelijan pulmana, kuten itse asian koen ja näen, on jutunaiheiden elävä, vivahteikas ja sujuva käsittely. Pienenkin tarinan tulisi rullata alusta loppuun ilman tökköjä, lukijaa kiinnostavasti, mielikuvia herättäen. Kirjoitelman rakenteen ja sisällön pitäisi jotenkin olla sopusoinnussa keskenään. Tietynlainen tarina tulisi osata kietoa aihesisältöä vastaavaan muotoon, rakenteeseen, eli aivan kuten suklaakonvehti vaatii ympärilleen kultapaperin, niin 250 grammaa puuruuveja tarvitsee jo tukevahkon pahvirasian.

Muotorakenne, mitä se sitten voisi olla?

Kuvitellaanpa, että olisi jokin ajatus, pikku tarina, jonka haluaisi ilmaista tekstin keinoin. Rakenteelliset osat voisivat olla vaikkapa seuraavat:

-Esittely, tarinan pääteeman ja sivujuonteen esittely, järjestys vapaa.
-Kehittely, teemaa ja sivujuonnetta viedään eteenpäin, juttua kehitellään, jalostetaan.
-Kertaus, palataan esittelyjakson perusaiheisiin, tehdään yhteenveto.
-Päätös, tarinan päättäminen parilla lauseella, karkkipaperi päälle, ja pakettiin.

En ole koskaan opiskellut tyylioppia, mutta seuraavassa muutama esimerkki kielellisistä ilmaisukeinoista, niiden merkityksestä mielikuvien ja täsmällisen asiatiedon luomisessa ennen ja nyt:

Juoppo = "Sosiaalisesti työrajoitteinen"
Kansakoulun risteys = "Peruskoulun ala-asteen kiertoliittymä"
Vekseli = "Maksukykyä tilapäisesti tasapainottava rahoitusinstrumentti"
Neekeri = "Ihonväritykseltään tumma, etninen vähemmistökansalainen"

Vertailevaa vastakkainasetteluakin löytyy:

”Äänettömyydessään paljon puhuva”
”Vaatimattomuudessaan loistelias”
”Uskomattomuudessaan aito ja todellinen”

Mielikuvilla vuorovaikutetaan ihmisten kesken, luodaan virtuaalitodellisuutta käytännössä, ja joskus harjoitetaan itsepetostakin. Ajatellaanpa esim. hovioikeuden auskultanttia hoitamassa notaarin tointa käräjäoikeudessa. ”Jos tuota riita-asiaa pääsen hoitamaan, ja seuraavakin sattuu kohdalleni, niin enää kolme viidestä jutusta puuttuu, jotta pääsen etenemään urallani.” Mielessänsä kiiluu varatuomarin arvonimi, kenties Korkeimman oikeuden presidentin virka... joskus, sitten myöhemmin.

Lopuksi on aiheellista käsitellä tämän tarinan otsikonvalintaakin hieman. Kuten tiedetään, tietokoneohjelmia tuottavat IT-ammattilaiset (nörtit) näkevät hengentuotteensa aivan eri näkökulmasta kuin niitä käyttävät talouspäälliköt, kamreerit ja kirjanpitäjät. Niinpä ei ole mitenkään ihmeellistä, että myös taiteen ja tieteen näkemykset samasta asiasta voivat poiketa huomattavastikin toisistaan. Tässäpä eräs esimerkki:

Muusikko, viulisti, soittaa Beethovenin Kreuzer-sonaatin (op. 47, A-duuri) pääteeman aivan uudella tulkinnalla, ja konserttiyleisö on haltioissaan.

Fyysikko havainnoi, analysoi ja kuittaa kuulemansa ”väliaineen molekyylivärähtelystä johtuvana aaltopaineen vaihteluna”.

73, Kari OG5M

LOHIPERHO

Kun pankista tulee kirje, oikein pankinjohtajan allekirjoittamana, ja siinä sanotaan että 16. helmikuuta on "eräpäivä", niin lieneekö syytä ajoissa etsiskellä asiaan kuuluvat kamppeet komerosta... maastopuku, hattu, jalkineet, ja valmistautua talviselle jänismetsälle? Piru, kun ei laittanut kirjeeseen kellonaikaa, jolloin pitäisi olla siellä konttorin edessä odottamassa... pitääpä varmistaa asia. Tosin metsästys ei ole koskaan kuulunut harrastuksiini, enkä omista ainuttakaan ampuma-asetta, joten suhtaudun moiseen kutsuun tietyllä varauksella. Olisikohan tapahtunut erehdys? Laskut ja lainanlyhennyksetkin olen hoitanut täsmällisesti, ilman viiveitä.

Kalastus, se onkin sitten toinen juttu, ja varsinkin perhokalastukseen olen ollut ”koukussa” jo yli 18 vuotta. Kokemusta siis on kertynyt, ja joskus saalistakin. Tosin epävirallinen ”Perhokalastajien vaimot ry.” on lanseerannut mietelauseen ja postulaatin: ”Kun perhokalastaja sanoo olleensa kalassa, ja tulee kotiin ilman saalista, on hän todistetusti ollut kalassa, m.o.t.”

Niinpä. Ei se saalis, vaan ne elämykset ja kokemukset, vapauden tunne usvaa henkivän virran rannalla aikaisena elokuun aamuna, kasteen kimaltaessa rantakasvustossa. Vuolteen juonne lipuu alati muuttuvina, vaihtelevina pyörteinä peilipintaisena hymyilevän suvannon ystävälliseen, tyveneen syliin. Rauhan ja hiljaisuuden melkein kuulee...

Jos tuolla hetkellä pystyisi nostattamaan itsensä dieselkäyttöisellä, 800 hv autonosturilla n. 40 metrin korkeuteen, saattaisi havaita parilla silmäyksellä koko jokilaakson luonnonkauneuden - tuolta, missä rauhallisesti virtaava vuolle tyyntyy suvannoksi - aina sinne asti, jossa kiihtyvä virran imu muuttuu voimakkaaksi nivaksi, ärhäköityy viimein rähiseväksi koskeksi, ja ottaa komennon. Siellä kymmenien tonnien vesimassat räjähtävät miljooniksi kimalteleviksi helminauhoiksi.
Joka sinne tekohampaansa oksentaa, ei niitä ikinä löydä...

Esittelinpä kerran ”pelipaikoilla” kalastajakolleegalleni erästä itse sitomaani lohiperhoa:

”Tämä perho on minulla ollut jo monta vuotta, ja varsinainen ISON KALAN perho onkin, en ole nimittäin tällä onnistunut saamaan vielä ainuttakaan alle 15-kiloista lohta!”

”Älä valehtele”, vastasi kaveri.


73, Kari OG5M

MELUA JA MELSKETTÄ

Oppineet käyttävät äänenvoimakkuudesta termiä ”desibeli”.

Ilman ääntä ja äänimaisemaa olisi kommunikointi vaikeaa, ja elinympäristöämme olisi aika hankala hahmottaa. Katukiveyksellä kopisevat askeleet, torilta kantautuva puheensorina, tuulen keväinen humina puiden latvoissa, ja ohi ajavien autojen avoimista ikkunoista kantautuva saatanallinen, ”pirulta riivattu” hard-rock ovat osa nykypäivän elinympäristöämme, siinä missä ”sosiaalisesti työrajoitteisten” henkilöiden kovaääninen örveltäminenkin taajaman puistossa.

Entäs jos työmatkalla majoitut yöksi hotelliin? Väsyneenä matkamiehenä ei voi muuta kuin pyöriskellä sängyssä, kun alakerran ravintolasta jyskyy koko rakennusta vavisuttava kolmannen luokan paskaorkesterin mekastus, ”kaikki mukaan!”. Kaipa hotellit antavat enemmän arvoa remuajan kuin yösijaa etsivän rahoille...

On sitä äänetöntäkin melskettä, mölyä, rähinää, ryskettä ja rytinää. Tällä tarkoitan nykypäivän nettiyhteiskunnan tarjontaa luku- ja kirjoitustaitoisille. Mm. eräiden järjestöjen keskustelupalstoilla, foorumeilla jne., käydään sellaista kädenvääntöä ja tappelua, että jos sitä pääsisi livenä katselemaan luonnossa turvallisen välimatkan päästä, esim. jonkun marketin parkkipaikalla, niin kohta olisi tanner veressä ja sinivilkkuvaloilla varustetut autot paikalla. Täytyy myöntää, että olen itsekin noihin huimiin keskusteluihin osallistunut, tuonut julki mielipiteitäni, mutta lopputulos on ollut kuin heittäisi koiralaumalle luunriekaleen: armoton rähinä päälle, ja karvatupot pöllyää.

Lauman johtajalla ja muutaman yksilön ”johtoryhmällä” on aina oikeus aloittaa rähinä ensimmäisenä. Muut, lauman "rivijäsenet" yhtyvät suurella innolla kuoroon, korvat höröllä, päätä kallistellen, silmät pallillaan, niskakarvat pörhössä, siitäkin huolimatta ettei niillä liene mitään käsitystä mitä nyt haukutaan ja mistä oikein on kysymys... paras olla samaa mieltä, joukkosi eessä, varmuuden vuoksi...

Meillä kotonakin, silloin tällöin, keskustelua sävyttää normaalia puhetta korkeampi volyymin taso, ja lauseiden fontti saa lihavoidun formaatin. Kuitenkin, ennen pitkää, ja usein varsin nopeastikin tilanne normalisoituu, rauha palaa maan päälle. Hymyillään puolin ja toisin.

Joskus tuttavat soittelevat ja kyselevät, ”mitä teille kuuluu”, tai ”miten vaimo jaksaa?”

Vastaan: ”Aatelitonhan tuo on, mutta muuten ihan kiva.”


73, Kari OG5M

AKKUPORAKONE

Kun on työhaluja, niin tarvitaan myös työkaluja, askareiden menestykselliseen suorittamiseen.

Päivänä muutamana tuli tarve porakoneelle. Linukkaprojekti oli edennyt siihen vaiheeseen, että piti saada kairattua RF-dekkiin muutamia 3 – 4 mm reikiä vakuumireleiden ja doorknob-konkkien asennusta varten. Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että akkuporakone olisi poikaa, ja varsin sähäkkä peli tuohon tarkoitukseen. Samalla tulisi ratkaistua myös eräs ikuinen ongelma, nimittäin ruuvimeisselillä tapahtuva kannatinruuvien äheltäminen terassimme kattoon, huushollin seiniin jne., tarkoituksena ripustaa ”viihtyvyyden lisäämiseksi edullisia ja kivoja taide-esineitä” (kuvatuksia, kirj. huom.) vaimoni toivomuksesta hänen haluamiinsa paikkoihin.

Erään kouvolalaisen marketin työkaluosastolla sitten tein valintaani, ja päädyin keskihintaiseen sähkötyökaluun. Varovasti nostin paketin hyllyltä ja laitoin ostoskärryyn. Kapea rintakehäni laajeni ylpeydestä, nyt lähtisivät känsät käsistä, ja ruuvimeisseli lentäisi lepikkoon – olinhan tehnyt oikean ja onnistuneen ostopäätöksen!

Vaimoni tokaisi että kun nyt kerran täällä ollaan, niin haetaanpa tuolta makkaratiskiltä sitä saakelin hyvää kinkkumakkaraa vaikkapa puolen kilon pala. No, mikäs siinä, pienen jonotuksen jälkeen ei kun kauppojen tekoon:
”Otettais tuota kinkkumakkaraa puoli kiloa.” Kauppias arvioi pötkön määrää, ja veitsi teki tarkan viillon. ”Oho, tuli vahingossa melkein kilo, annetaanko olla?”
”No olkoon, kyllä se tulee syötyä siinä missä puoli kiloakin...”
Hiukan ensin kismitti, että näinkö meitä kusetetaan, mutta sitten ajattelin että erehtyminen on inhimillistä, ja kauppiaan näkökulmasta katsottuna ei ollenkaan huono asia, kunhan ei erehdy omaksi tappiokseen...

Kotona avasin työkalupaketin. Muovikelmun alla olevassa paperissa luki ”Akkusähköporakone”.

ABS-muovisen kotelon kannen alta paljastui varsin sivistyneen näköinen, kiiltävä, muotoilultaan aerodynaaminen laite. Akut lataukseen, ja käyttöohjeita lukemaan. Taasko tämä on tätä samaa?
Ruttuinen käyttöohjevihkonen oli QSL-korttiluokkaa, 85 x 140mm. Painettu 7 kielellä. Suomeksi löytyi otsikko ”Turvallisuus- ja käyttöohjeita, perustuu EU-direktiiviin....” jne.

”Jos turvallisuusmääräyksiä ei noudateta, saattaa tästä aiheutua sähköiskuja, tulipaloja ja/tai vaikeita vammoja.”
”Kone on tarkoitettu harrasteenomaiseen, yksityiseen käyttöön. Kaikkinainen tämän ylittävä käyttö ei ole sallittua. Emme ota mitään vastuuta vahingoista tai vaurioista, jos laitetta käytetään pienteollisuus-, käsityöläis- tai ammattikäytön teollisuuspaikoilla tai näihin verrattavissa toimissa.”

Melu ja tärinä:
”Äänen painetaso LpA 70dB (A)
”Mittausvirhe KpA 3dB
”Äänen tehotaso LwA 81 dB (A)
”Mittausvirhe KwA 3dB”

”Tärinän päästöarvo metalliin ah =2,5 m/s

"Mittausvirhe K = 1,5 m/s"

"Ruuvinvääntö ilman iskua ah = 2,5 m/s"

"Mittausvirhe K = 1,5 m/s"

”Tärinän kokonaisarvot (kolmivektorisumma eri suunnista) mitattu standardin EN 60745 mukaisesti.”

Pitääkö tässä, helvatti, lähteä iltalukion matematiikan kurssille, että osaa laskea ja analysoida kolmivektoreita, melutason desibelejä, LpA, KpA, LwA ja KwA yksiköitä, ja vaikka mitä?

Minunhan piti vain porata muutama reikä peltiin, ja tarvittaessa puurakenteisiin ruuvata muutama ruuvi...viihtyisyyttä lisäävien tekeleitten ripustamiseksi.

Lopuksi:
”Käytä kuulosuojaimia. Käytä pölysuojaimia. Käytä suojalaseja.”

Olen nyt porannut muutaman reiän onnistuneesti, samoin kiinnittänyt ruuveja eri paikkoihin.
Ilman kuulosuojaimia, pölysuojaimia, suojalaseja tai komposiittikypärää.
Ei ole tullut sähköiskuja, aiheutunut tulipaloja ja/tai vaikeita vammoja ainakaan toistaiseksi.
Naapurissakin toimii vielä jääkaappi, pesukone, ja telkkarissakin näkyy virheetön kuva.

Elämä jatkuu, oivallisen ”Akkusähköporakoneen” omistajana. Soma on vekotin. Makkarakin maistui, ja monet mainiot eväät on siitä tehty, hymyssä suin.

73, Kari OG5M

HILJAINEN ON KYLÄTIE

Pakkasasteitakin on pitänyt viime päivinä.

Täällä ”Tiltun” pitäjässä, n. 2 kilometriä taajaman keskustasta lännen suuntaan, sijaitsee paikka nimeltä Teilimäki. Mikä lie jääkauden aikaisen ilmiön muokkaama, tasaista ympäristöään n. 50 metriä korkeammalle kohoava harjumainen mäenpentele.

Joskus kauan sitten, kunnaninsinöörien piirustuspöytien ääressä, tämä harjutasanne kaavoitettiin asuntoalueeksi. Puita kaadettiin, maata möyrittiin. Teitä lanattiin, kunnallistekniikkaakin rakennettiin. Mikäpä siinä, tälle harvahkoa mäntymetsää kasvavalle luonnonkauniille nyppylälle on sittemmin rakennusfirmojen toimesta, kustannustehokkaasti, tuotettu muutama rivitalo, ja lystikkäästi mutkittelevien sivuteiden varsille on hartiapankki- tai arava-avusteisesti, hikeä tuottavin vasaraniskuin rakennettu pikku omakotitaloja, tiiliverhoiltuja. Onnistunut kaavoitusratkaisu luo aika viihtyisän, väljän, rauhaisan ja sopusointuisen näkymän ja ilmeen. Mikäpä täällä on asuessa. Keväällä koivujen hiirenkorvat varovasti vihjaavat saapuvasta suvesta, muuttolinnut visertävät.

Ei kuulu tänne vasaroiden kolke suuresta maailmasta, edes ”Kalkutan konepajasta”, jossa sotakirveitä kuulemma taotaan avaimien alustoiksi. Kuten kaikissa muutosprosesseissa, niin myös tässäkin herää kysymys, paljonko tulee priimaa, ja kuinka paljon sutta ja sekundaa?
”Kympin suutari voi saada aikaan satasen vahingon”.

Kylätie on hiljainen.

Pakkasmittarissa on ainakin vielä, leudon alkutalven johdosta, reilusti käyttämättömiä asteita jäljellä. Oikeusasteita on Suomessa paljon vähemmän.

Aurinkokin on kerännyt rohkeutta näyttäytyäkseen vielä iltapäivälläkin, ja keittiön ikkunasta katsottuna näyttää kuin sisäpihan lumen kattamalle rinteelle olisi ripoteltu tuhansittain pieniä, kirkkaita, välkkyviä timantteja.

73, Kari OG5M

JOS HALUAT ELÄÄ ONNELLISENA...

Ryhdy puutarhuriksi.

Tulipa visiteerattua SRALin kotisivuilla, josko keskustelupalstoilla olisi jotain uutta jutun aihetta, mieltä nostattavaa, sykähdyttävää... vaan eipä ollut.

Paluukierroksella "ylläkkö huoltokeskukseen", eli OH-Callbook kutsukenttään hakusana OG5M, ja sitten OH5XT. Hakutulos molemmilla tunnuksilla: "Ei osumia."

Keskari vapautui 40 vuotta sitten. Minä nyt.

"Sic transit gloria mundi - näin lähtee kuukauden kundi."

73, Kari OG5M