Ja kulttuurikoiriaMeillä on sitten viisas koira. Hän on naaraspuolinen tiibetinspanieli, tuollainen normaalin kissan kokoinen, soopelinvärinen, huiskuhäntäinen ja pehmeän pitkäkarvainen, vilkas ja ilmeikäs tummasilmä, Pirre.
Pirre, jos hengissä pysyy, täyttää ensi syksynä viisitoista vuotta. Se on aika pitkä ja kunnioitettava virkaikä koiralle. Saas nähdä vaikkapa poksautettaisiin kuohuviinipullo palvelusvuosien kunniaksi. Aika näyttää. (Päivänsankarille ei tarjota, alkoholi ei sovi kotieläimille).
Mitä mainitsemaani koiramme viisauteen tulee, on se oppinut tekemään loogisia valintoja kahden vaihtoehdon välillä. Kun sille sanoo ”Tule tänne tai ole siellä”, niin yleensä se on siellä...
Koiria on ihmiskunnan aamuhämärästä asti hyödynnetty erilaisiin eteviin tarkoituksiin, joista alkuperäisimmät ovat vieläkin olemassa, eli metsästys-, vahti-, ja ns. kotikoirat, viihteen ja kivan kaveruuden vuoksi hankitut. Kun maailma pikku hiljaa kehittyi aina vain parempaan ja sivistyneempään suuntaan, koirienkin toimenkuva laajeni omistajiensa viisastumisen myötä huomattavasti. Ruvettiin tarvitsemaan mm. poliisikoiria ja sotakoiria. Oikeutettujen ja välttämättömien sotien seurauksena on koulutettu myös merkittävä joukko rauniokoiria, joiden tehtävänä on ollut poloisten siviiliuhrien löytäminen, ruudin jatkojalostukseen ja hyötykäyttöön perehtyneiden osaajien tuhoamista asuinrakennuksista.
Entä sitten huumekoirat, nuo varsinaiset vainuajat. Televisiossa on näytetty kuinka nämä sankarit haistavat kokaiinit ja heroiinit nahkaisen tai komposiittikuidusta valmistetun kapsäkin läpi, ja paha saa palkkansa. Unohtaa ei sovi myöskään opaskoiria, jotka helpottavat esim. näkövammaisten henkilöiden jokapäiväisiä välttämättömyystoimia, kaupungeissa ja kirkonkylillä, esimerkkinä mainittakoon pankissa, marketissa, apteekissa tai viinakaupassa käynti. Uskollinen opastaja se on, koira!
Metsäimme villeistä eläimistä ehkä eniten koiraa muistuttaa kettu. Ja saakelin viekas ja ovela otus onkin. Muista eläimistä poikkeava punertava turkin väri, terävä musta kuono, viekkaat silmät, alati tutkan lailla kääntyilevät suipot korvat, valmiina ympäristönsä tapahtumia kuuntelemaan, mitä, mitä, mitä? Ja pitkän hännän pääkin on valkoinen, rauhanlipun värillä ryyditetty. Mitä tarkoittaneekaan?
Joskus metsästäjä ampuu erehdyksessä pihapiiristään karanneen pienen punaruskean koiran luullen sitä ketuksi. Niin ovela on kettu.
73, Vuh!
Kari OG5M
Pirre, jos hengissä pysyy, täyttää ensi syksynä viisitoista vuotta. Se on aika pitkä ja kunnioitettava virkaikä koiralle. Saas nähdä vaikkapa poksautettaisiin kuohuviinipullo palvelusvuosien kunniaksi. Aika näyttää. (Päivänsankarille ei tarjota, alkoholi ei sovi kotieläimille).
Mitä mainitsemaani koiramme viisauteen tulee, on se oppinut tekemään loogisia valintoja kahden vaihtoehdon välillä. Kun sille sanoo ”Tule tänne tai ole siellä”, niin yleensä se on siellä...
Koiria on ihmiskunnan aamuhämärästä asti hyödynnetty erilaisiin eteviin tarkoituksiin, joista alkuperäisimmät ovat vieläkin olemassa, eli metsästys-, vahti-, ja ns. kotikoirat, viihteen ja kivan kaveruuden vuoksi hankitut. Kun maailma pikku hiljaa kehittyi aina vain parempaan ja sivistyneempään suuntaan, koirienkin toimenkuva laajeni omistajiensa viisastumisen myötä huomattavasti. Ruvettiin tarvitsemaan mm. poliisikoiria ja sotakoiria. Oikeutettujen ja välttämättömien sotien seurauksena on koulutettu myös merkittävä joukko rauniokoiria, joiden tehtävänä on ollut poloisten siviiliuhrien löytäminen, ruudin jatkojalostukseen ja hyötykäyttöön perehtyneiden osaajien tuhoamista asuinrakennuksista.
Entä sitten huumekoirat, nuo varsinaiset vainuajat. Televisiossa on näytetty kuinka nämä sankarit haistavat kokaiinit ja heroiinit nahkaisen tai komposiittikuidusta valmistetun kapsäkin läpi, ja paha saa palkkansa. Unohtaa ei sovi myöskään opaskoiria, jotka helpottavat esim. näkövammaisten henkilöiden jokapäiväisiä välttämättömyystoimia, kaupungeissa ja kirkonkylillä, esimerkkinä mainittakoon pankissa, marketissa, apteekissa tai viinakaupassa käynti. Uskollinen opastaja se on, koira!
Metsäimme villeistä eläimistä ehkä eniten koiraa muistuttaa kettu. Ja saakelin viekas ja ovela otus onkin. Muista eläimistä poikkeava punertava turkin väri, terävä musta kuono, viekkaat silmät, alati tutkan lailla kääntyilevät suipot korvat, valmiina ympäristönsä tapahtumia kuuntelemaan, mitä, mitä, mitä? Ja pitkän hännän pääkin on valkoinen, rauhanlipun värillä ryyditetty. Mitä tarkoittaneekaan?
Joskus metsästäjä ampuu erehdyksessä pihapiiristään karanneen pienen punaruskean koiran luullen sitä ketuksi. Niin ovela on kettu.
73, Vuh!
Kari OG5M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti