HILJAINEN ON KYLÄTIE

Pakkasasteitakin on pitänyt viime päivinä.

Täällä ”Tiltun” pitäjässä, n. 2 kilometriä taajaman keskustasta lännen suuntaan, sijaitsee paikka nimeltä Teilimäki. Mikä lie jääkauden aikaisen ilmiön muokkaama, tasaista ympäristöään n. 50 metriä korkeammalle kohoava harjumainen mäenpentele.

Joskus kauan sitten, kunnaninsinöörien piirustuspöytien ääressä, tämä harjutasanne kaavoitettiin asuntoalueeksi. Puita kaadettiin, maata möyrittiin. Teitä lanattiin, kunnallistekniikkaakin rakennettiin. Mikäpä siinä, tälle harvahkoa mäntymetsää kasvavalle luonnonkauniille nyppylälle on sittemmin rakennusfirmojen toimesta, kustannustehokkaasti, tuotettu muutama rivitalo, ja lystikkäästi mutkittelevien sivuteiden varsille on hartiapankki- tai arava-avusteisesti, hikeä tuottavin vasaraniskuin rakennettu pikku omakotitaloja, tiiliverhoiltuja. Onnistunut kaavoitusratkaisu luo aika viihtyisän, väljän, rauhaisan ja sopusointuisen näkymän ja ilmeen. Mikäpä täällä on asuessa. Keväällä koivujen hiirenkorvat varovasti vihjaavat saapuvasta suvesta, muuttolinnut visertävät.

Ei kuulu tänne vasaroiden kolke suuresta maailmasta, edes ”Kalkutan konepajasta”, jossa sotakirveitä kuulemma taotaan avaimien alustoiksi. Kuten kaikissa muutosprosesseissa, niin myös tässäkin herää kysymys, paljonko tulee priimaa, ja kuinka paljon sutta ja sekundaa?
”Kympin suutari voi saada aikaan satasen vahingon”.

Kylätie on hiljainen.

Pakkasmittarissa on ainakin vielä, leudon alkutalven johdosta, reilusti käyttämättömiä asteita jäljellä. Oikeusasteita on Suomessa paljon vähemmän.

Aurinkokin on kerännyt rohkeutta näyttäytyäkseen vielä iltapäivälläkin, ja keittiön ikkunasta katsottuna näyttää kuin sisäpihan lumen kattamalle rinteelle olisi ripoteltu tuhansittain pieniä, kirkkaita, välkkyviä timantteja.

73, Kari OG5M