maanantai 13. heinäkuuta 2009

MAN GÖR - INGENJÖR

Leivotaanpa eväät kilpailuaseman rakentamiseen!

Olipa kerran pieni punainen kana, joka nokki pihamaan kovaa pintaa ja löysi muutaman vehnänjyvän. Kana kutsui muut pihan eläimet neuvonpitoon kertoen, että kylvämällä vehnän ja korjaamalla sadon viljasta saisivat kaikki leipää syödäkseen. Samalla kana pyysi muilta apua kylvötöihin.

- Ei ole minusta kylväjäksi,lehmä sanoi.
- Eikä minusta, sika röhki.
- En minäkään siihen ryhdy, lammas määki.
- Kun eivät muut, en minäkään, hanhi kaakatti.
- Hyvä on, kana sanoi, keräsi jyvät ja kylvi vehnän.

Vilja iti hyvin ja kasvoi ennen pitkää korkeaksi. Tähkien kellastuessa kana alkoi pyydellä muilta apua sadonkorjuuseen.

Hanhi kielsi heti apunsa ilman perusteluja.
- Minä olen ammattimies aivan toisella alalla, sika torjui pyynnön.
- Minä en työttömyysavustusta vaaranna, lammas perusteli.
- Minä en viljapuoleen sekaannu, lehmä tokaisi.

Pieni kana korjasi sadon yksin. Se vielä puikin sen ja vei yksin myllyyn.
Kun sillä oli jauhot, se kysyi muilta, olisiko niillä halua leipomiseen.

- Ei käy, menee ylitöiksi, lehmä ammaisi
- Se on toisen osaston työtä, lammas kieltäytyi
- Minulla on tänään vapaapäivä, hanhi töräytti
- Siinä hommassa on oltava vähintään kolme työntekijää ja työnjohtaja, sika muistutti.

Yksin joutui pieni kana jälleen töihin. Se leipoi viisi komeaa leipää ja jätti ne näkyville jäähtymään. Siitäkös syntyi liikettä pihamaalla. Kaikki halusivat saada osansa leivästä. Pieni kana ilmoitti itse syövänsä kaikki leivät...

- Todellinen riistäjä, lehmä mylvi
- Järjestelmää on muutettava, sika röhki raivoissaan
- Demokratisointi on ulotettava joka alalle, kaakatti hanhi kiihkoissaan
- Primääritarpeiden tyydyttäminen on mahdollista ainoastaan demokratiassa, lammas veisteli oppineesti

Kiihtyneet kumppanit järjestivät mielenosoituksen vaatien oikeuksiaan. Ne marssivat kanaraukan ympärillä huutaen sille törkeyksiä. Tilannetta rauhoittamaan kutsuttiin paikalle työsuojelutarkastaja, joka saamiensa ohjeiden mukaan palautti kanan heti päiväjärjestykseen.

- Kuulepas kana, sinä et saa olla ahne. Sitäpaitsi en ole ollenkaan varma, onko työsi tehty säännösten mukaisesti. Sinä voisit saada melkoiset rapsut, jos oikein tarkoiksi käytäisiin. Leivät ovat ylimitoitettuja! Demokratian sääntöjä tulee jokaisen noudattaa.

Kanaraukka hämmästyi. - Mutta, mutta, minä olen ansainnut leipäni, olen yksin tehnyt kaiken työn... - Tottakai, mutta toki sinun on tiedettävä, että jo nytkin, jo ennen demokratiaan siirtymistä, ahkerien tekijöiden on jaettava työnsä hedelmät vähemmän tuottavien kanssa, tarkastaja luennoi solunsa oppien mukaisesti.

Niin sitten leivät jaettiin ja kaikki elivät onnellisina pihamaalla. Pikku kanakin hymyili ja kotkotti olevansa kiitollinen siitä, että sai pitää yhden leivän. Kuitenkin muut eläimet ihmettelivät myöhemmin, miksi pieni kana ei enää koskaan leiponut uudelleen...
(Tämä tarina on lainattu eräästä Komsomolskaja Pravdan kesänumerosta vuodelta 1977.)
73, Kari OG5M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti