sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

SAVIMAJAT VAILLA SÄHKÖVIRTAA


Taustatietoa

Sain eräältä harrastekolleegaltani huolestuneen sävyistä sähköpostia.
Hän oli joutunut vakavaan ja avoimeen katsekonfliktiin etnisen vähemmistökansalaisen kanssa. Muuan globaalin taantuman stressaama hontelo lakupään pentele kun oli provosoitunut suorittamaan alustavaa arviointi- ja tiedustelutoimintaa erään halvemman luokan (käytetyn) ajoneuvon avoimeksi jätetyn sivuikkunan kautta.
Teosta aiheutuneen vahingon laadusta tai määrästä minulla ei ole tietoa. Kuitenkaan paikalle hälytetty virkavalta ei ollut asiassa nähnyt mitään poikkeuksellista tai uhkaavaa. Niinpä minkäänkaltaisiin yksilönvapauden rajoittamistoimiin ei asiassa katsottu tarpeelliseksi ryhtyä.

Nykytilanne

Ymmärrettävästi tämän kaltaiset, satunnaisiin yksilösuorituksiin johtavat teot juontavat juurensa mitä suuremmassa määrin jokapäiväisen toimeentulon hankinnasta etääntymisestä (”köyhänä ei ole tohtinut”), tai sitten avointa syrjintää suosivasta yhteiskuntarakenteemme vinoutumasta.
Sisällämme piilevä aggressiivisuus, epäluulo ja vihamielisyys kohdistuvat niihin, jotka koettavat kaikin keinoin sopeutua kaltaistemme sivistysihmisten jaloon joukkoon. Mallia meistä katsotaan, ja käyttäytymistämme jäljitellään. Kun maahanmuutto ei kun kiihtyy, Afrikasta, Vietnamiasta, Turkin hihasta ja Persiestä (nyk. Iran), niin johan on sopeutumisvaikeuksia puolin jos toisinkin.

Tulevaisuuden näkymiä

Kuinka nykytilanteeseen voisi vaikuttaa? Eräs tapa olisi projisioida syrjäytyneille uusi ja jännittävä harrastus. Mitenkä olisi ”Rajattomasti ilmaista puheaikaa” (http://www.sral.fi/) ?
Pian radiotaajuuksiamme rikastuttaisi Rauman ja Sonkajärven paikallismurteiden lisäksi erilaisten viidakkokielten leppoisa sorina ja iloinen mälkytys... Tämä tietenkin edellyttäisi ensin mm. riittävän tehokkaan sähkönjakeluverkon rakentamista Ambomaan savanneille. Ei niitä yhteyksiä muuten saada kotikylään, kaukaiseen Pingobangoon.
Kehitysapuprojektinahan tuo olisi melko vaivatonta toteuttaa ja rahastakaan ei liene puutetta. Innovaatiokykyä omaaville insinööreille voisi olla aika haasteellista suunnitella lehmänpaskalla päällystetyn savimajan seinään sopiva, päivittäistä hyötykäyttöä kestävä kolmivaiheliitin.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan, radioamatööritoiminnan markkinointi vähemmistöille, ennenkuin ne muuttuvat hallitsevaksi enemmistöksi, ei olisi ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Yhteenkuuluvuutta vahvistaisi ja siitä muistuttaisi seinällä oleva, vaikkapa swahilinkielinen ”Radioamatöörin Huoneentaulu”.
Ja kun kevät- tai syyskokouksessa 600 mustaa kättä nousisi kannattamaan tili- ja vastuuvapauden myöntämistä Liiton hallitukselle, niin siinä sitä olisi joukkovoimaa!

P.S.
Tämän tarinan väliotsikot on lainattu (luvatta) Ulkoministeriön kehitysapuosaston julkaisusta ohjeistamispäälliköille, Dnr. 0286/033C 2006 ”Kehitysapuyhteistyönä toteutettavien betonirakenteisten käymälöiden lujuuslaskelmien perusteet, osa 1”.

73, Kari OG5M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti