On monta tapaa yrittää johtaa yhteisöä ja ihmisiä. Heitä voi johdatella, johdattaa, suostutella, maanitella, patistella, kiristää, uhkailla tai lahjoa. Jotkut motivoivat, toiset manipuloivat. Kuten ”miesten koulussa” aikanaan opittiin, joskus on tarkoituksenmukaista johtaa edestä, joskus takaa, joskus sivulta ja joskus keskeltä. Bisnesmaailmassa taas on visiojohtamista, arvojohtamista, strategista johtamista, tavoite- ja tulosjohtamista, muutos- ja tilannejohtamista…
Ihmisten johtaminen vaatii monenlaisia kykyjä, ennen kaikkea ihmissuhdetaitoja. Jossain määrin nuo kyvyt ovat toki opeteltavissa, mutta hyvällä johtajalla ne ovat synnynnäisiä. Ja mitä enemmän johdettavat osaavat, sitä neuvokkaampi pitää johtajan olla. Hänellä on oltava avaimet mahdollisimman moneen lukkoon. Johtamisen taito on siis synnynnäistä, aivan kuten musikaalisuuskin. Jos ei ole korvaa, ei viulu soi. Vaikka kuinka kävisi kursseja ja kouluttautuisi.
Päivänpolitiikassa häärivien, kansakunnan onnen ja loppumattoman menestyksen puolesta pyyteettömästi taistelevien päättäjien pätevyysvaatimukset on taas laissa kirjattu seuraavasti: [Suomen perustuslaki, 60 §] ”Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia." Käytännössä on nähty että tähän riittää kuusi luokkaa kansakoulua ja toimitsijan työssä hankittu valtiomiestaito...
Menestyksekäs johtaminen lähtee vakuuttavasta vaikuttamisesta ja jatkuu pitkäjänteisellä päättäväisyydellä. Ihmisten liikkeelle saamisessa vaaditaan ajatusten ja ideoiden myyntitaitoja, ihmissuhde- ja neuvottelutaitoja. Ja tavalla tai toisella siihen liittyy aina myös tuloksellisuuden vaatimisen taito, kyky sitouttaa ja palkita. Nöyräkin pitää osata olla...
Hyvistä johtajista on aina pulaa, ei johtaminen mitään helppoa ole. Arvostettua ja haluttua touhua se kuitenkin näyttää olevan ja siksi yrittäjiä riittää aina. Jokin siinä houkuttaa ja kiehtoo.
Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Muureja kaadetaan, aidat murtuvat ja pelikenttä saa uuden muodon. Shakkilaudalla nähdään muitakin kuin mustia ja valkoisia ruutuja. Joku viisas on kerran sanonut:
“Kun kaadatte monumentteja, niin säilyttäkää jalustat, niille on aina käyttöä.”
Läpi koko historian yksi käytetyimmistä keinoista saada ihmiset liikkeelle on ollut yhteisen vihollisen nimeäminen. ”Jos juutalaisia ei olisi ollut, heidät olisi pitänyt keksiä”, kerrotaan Adolf Hitlerinkin tokaisseen. Karismallaan ja loistavilla puhelahjoillaan hän johdatteli kansansa ensin yhteistä vihollista ja lopulta lähes koko muuta maailmaa vastaan. Voittokulkua jatkui kuitenkin vain siihen asti, kunnes vastaan alkoi tulla riittävästi myös niitä, jotka eivät enää vakuuttuneetkaan hänen puheistaan. Epäonnekseen hän onnistui lopulta luomaan itsestään yhteisen vihollisen koko muulle maailmalle.
Toinen, edellisen johtamistyylin pikkuveli ja yhtä tuloksekas tapa on vihan lietsominen. Aggressiivisuuteen perustuvilla väittämillä kun näyttää olevan ihmisten keskellä enemmän vaikuttavuutta kuin rauhan tai rakkauden sanoilla. Motivoituminen on mitä suurimmassa määrin tunteeseen perustuva tapahtumasarja. Ja tunne, kuten tiedetään, on helposti tarttuvaa. Jos siis haluat toisen syttyvän, sinun täytyy ensin itse palaa. Lietso itsesi omilla ajatuksillasi vihan liekkeihin ja tartuta liekit sitten ympärilläsi oleviin, siinä varma peruskaava. Mutta kannattaa muistaa, että jossain vaiheessa johdettavat voivat oppia vihaamaan myös johtajaa niin paljon, että kärventävät hänet omassa roviossaan.
Ihmisyhteisöissä käydään johtamispeliä koko ajan ja kaikkialla. Tässä asiassa me sosiaaliset luomakunnan kruunut emme eroa lainkaan simpansseista, susista tai muista laumaeläimistä. Vallan sameissa vesissä suuret kalat syövät pieniä kaloja, pienet kalat hyönteisiä, hyönteiset kasveja ja mutaa, kuten viisaat kiinalaiset ovat asian ilmaisseet. Jokainen meistä pyrkii – lähtien omista tarkoitusperistään – vaikuttamaan ympäristöönsä, muokkaamaan ympärillään olevia. Me olemme osa ympärillämme vellovaa arvojärjestystaistelua.
Kaikista ei ole oikeiksi johtajiksi. Johtajan tärkeimpiä tehtäviä on toiminnallisen halun herättäminen. Siihen tarvitaan alussa mainittuja luontaisia johtamis- ja vaikuttamiskykyjä, karismaakin, mutta uskottavuus on kuitenkin kaiken perusta. Kohtalokkaan tärkeä on myös suunta, johon kuljetaan. Jos johtaminen alkujaankin perustuu pelkästään johtajan vallanhimoon ja sitä seuraavaan kaikenkontrolloivaan ”johtajuuteen”, se lopulta tappaa johdettavien yksilöllisyyden, yritteliäisyyden, hukuttaa suvaitsevaisuuden, hävittää pyyteettömän auttamisen halun ja näivettää lopulta niin johtajat kuin johdettavat. Mutta siellä, missä johtaminen perustuu elämän kunnioittamiseen, toisen ihmisen arvostamiseen ja kykyyn innostaa ympärillään olevia, se voi saattaa koko yhteisön edellä mainittuihin arvokkaisiin päämääriin.
Johtajia koetellaan, pudotuspelejä käydään ja patsaita kaadetaan. Jos ei ollut johtajilla helppoa entisinä aikoina, niin eipä ole heillä helppoa nytkään. Yhtä lailla entisiä ja nykyisiä johtajia kärvennetään, heidän tekemisiinsä puututaan, heitä riepotellaan, demokratian nimessä, mutta silti heitä tarvitaan. Hyvän johtajan on kestettävä joskus kovaakin kritiikkiä.
Jalustat kannattaa säästää... Toivon mukaan tämän päivän ja tulevaisuuden jalustalle pyrkijät muistaisivat että tärkeintä ei ole se, kuka kulloinkin, ja millä hinnalla, saa pokata kunnian teoista, joilla toiminnan tavoitteet saavutetaan ja ylitetään. Tärkeämpää on ihmisten osallistuminen ja heidän kutsumisensa mukaan strategiseen suunnitteluun jo toiminnallisten ideoiden syntyvaiheessa.
73, Kari OG5M
Ihmisten johtaminen vaatii monenlaisia kykyjä, ennen kaikkea ihmissuhdetaitoja. Jossain määrin nuo kyvyt ovat toki opeteltavissa, mutta hyvällä johtajalla ne ovat synnynnäisiä. Ja mitä enemmän johdettavat osaavat, sitä neuvokkaampi pitää johtajan olla. Hänellä on oltava avaimet mahdollisimman moneen lukkoon. Johtamisen taito on siis synnynnäistä, aivan kuten musikaalisuuskin. Jos ei ole korvaa, ei viulu soi. Vaikka kuinka kävisi kursseja ja kouluttautuisi.
Päivänpolitiikassa häärivien, kansakunnan onnen ja loppumattoman menestyksen puolesta pyyteettömästi taistelevien päättäjien pätevyysvaatimukset on taas laissa kirjattu seuraavasti: [Suomen perustuslaki, 60 §] ”Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia." Käytännössä on nähty että tähän riittää kuusi luokkaa kansakoulua ja toimitsijan työssä hankittu valtiomiestaito...
Menestyksekäs johtaminen lähtee vakuuttavasta vaikuttamisesta ja jatkuu pitkäjänteisellä päättäväisyydellä. Ihmisten liikkeelle saamisessa vaaditaan ajatusten ja ideoiden myyntitaitoja, ihmissuhde- ja neuvottelutaitoja. Ja tavalla tai toisella siihen liittyy aina myös tuloksellisuuden vaatimisen taito, kyky sitouttaa ja palkita. Nöyräkin pitää osata olla...
Hyvistä johtajista on aina pulaa, ei johtaminen mitään helppoa ole. Arvostettua ja haluttua touhua se kuitenkin näyttää olevan ja siksi yrittäjiä riittää aina. Jokin siinä houkuttaa ja kiehtoo.
Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Muureja kaadetaan, aidat murtuvat ja pelikenttä saa uuden muodon. Shakkilaudalla nähdään muitakin kuin mustia ja valkoisia ruutuja. Joku viisas on kerran sanonut:
“Kun kaadatte monumentteja, niin säilyttäkää jalustat, niille on aina käyttöä.”
Läpi koko historian yksi käytetyimmistä keinoista saada ihmiset liikkeelle on ollut yhteisen vihollisen nimeäminen. ”Jos juutalaisia ei olisi ollut, heidät olisi pitänyt keksiä”, kerrotaan Adolf Hitlerinkin tokaisseen. Karismallaan ja loistavilla puhelahjoillaan hän johdatteli kansansa ensin yhteistä vihollista ja lopulta lähes koko muuta maailmaa vastaan. Voittokulkua jatkui kuitenkin vain siihen asti, kunnes vastaan alkoi tulla riittävästi myös niitä, jotka eivät enää vakuuttuneetkaan hänen puheistaan. Epäonnekseen hän onnistui lopulta luomaan itsestään yhteisen vihollisen koko muulle maailmalle.
Toinen, edellisen johtamistyylin pikkuveli ja yhtä tuloksekas tapa on vihan lietsominen. Aggressiivisuuteen perustuvilla väittämillä kun näyttää olevan ihmisten keskellä enemmän vaikuttavuutta kuin rauhan tai rakkauden sanoilla. Motivoituminen on mitä suurimmassa määrin tunteeseen perustuva tapahtumasarja. Ja tunne, kuten tiedetään, on helposti tarttuvaa. Jos siis haluat toisen syttyvän, sinun täytyy ensin itse palaa. Lietso itsesi omilla ajatuksillasi vihan liekkeihin ja tartuta liekit sitten ympärilläsi oleviin, siinä varma peruskaava. Mutta kannattaa muistaa, että jossain vaiheessa johdettavat voivat oppia vihaamaan myös johtajaa niin paljon, että kärventävät hänet omassa roviossaan.
Ihmisyhteisöissä käydään johtamispeliä koko ajan ja kaikkialla. Tässä asiassa me sosiaaliset luomakunnan kruunut emme eroa lainkaan simpansseista, susista tai muista laumaeläimistä. Vallan sameissa vesissä suuret kalat syövät pieniä kaloja, pienet kalat hyönteisiä, hyönteiset kasveja ja mutaa, kuten viisaat kiinalaiset ovat asian ilmaisseet. Jokainen meistä pyrkii – lähtien omista tarkoitusperistään – vaikuttamaan ympäristöönsä, muokkaamaan ympärillään olevia. Me olemme osa ympärillämme vellovaa arvojärjestystaistelua.
Kaikista ei ole oikeiksi johtajiksi. Johtajan tärkeimpiä tehtäviä on toiminnallisen halun herättäminen. Siihen tarvitaan alussa mainittuja luontaisia johtamis- ja vaikuttamiskykyjä, karismaakin, mutta uskottavuus on kuitenkin kaiken perusta. Kohtalokkaan tärkeä on myös suunta, johon kuljetaan. Jos johtaminen alkujaankin perustuu pelkästään johtajan vallanhimoon ja sitä seuraavaan kaikenkontrolloivaan ”johtajuuteen”, se lopulta tappaa johdettavien yksilöllisyyden, yritteliäisyyden, hukuttaa suvaitsevaisuuden, hävittää pyyteettömän auttamisen halun ja näivettää lopulta niin johtajat kuin johdettavat. Mutta siellä, missä johtaminen perustuu elämän kunnioittamiseen, toisen ihmisen arvostamiseen ja kykyyn innostaa ympärillään olevia, se voi saattaa koko yhteisön edellä mainittuihin arvokkaisiin päämääriin.
Johtajia koetellaan, pudotuspelejä käydään ja patsaita kaadetaan. Jos ei ollut johtajilla helppoa entisinä aikoina, niin eipä ole heillä helppoa nytkään. Yhtä lailla entisiä ja nykyisiä johtajia kärvennetään, heidän tekemisiinsä puututaan, heitä riepotellaan, demokratian nimessä, mutta silti heitä tarvitaan. Hyvän johtajan on kestettävä joskus kovaakin kritiikkiä.
Jalustat kannattaa säästää... Toivon mukaan tämän päivän ja tulevaisuuden jalustalle pyrkijät muistaisivat että tärkeintä ei ole se, kuka kulloinkin, ja millä hinnalla, saa pokata kunnian teoista, joilla toiminnan tavoitteet saavutetaan ja ylitetään. Tärkeämpää on ihmisten osallistuminen ja heidän kutsumisensa mukaan strategiseen suunnitteluun jo toiminnallisten ideoiden syntyvaiheessa.
73, Kari OG5M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti