TALVEN TAIKAA

Jos nyt joku on epäillyt että blogini olisi lopahtanut, lässähtänyt, ja jutunaiheet ovat kertakaikkisesti loppu, niin hänpä on erehtynyt. Taukoa on toki ollut, syksystä asti, mutta on siinä välissä tullut harrastettua niitä radiokilpailujakin, niin Kanarialla kuin kotimaassakin.

Kivoja kokemuksia, elämyksiä, tapahtumia ja muistoja on tallennettu myöhempää käyttöä varten... sitten joskus, vaikkapa kiikkutuolista tähystettäväksi.
Mitäpä niistä sen kummemmin kirjoittelemaan, annetaanpa vaan plakaatinkaivertajalle tarvitsemansa työrauha...

Jotenkin tämä sydäntalven aika on melko tapahtumaköyhää junnaamista. Lähdet aamulla pimeän aikaan sorvin ääreen, ja palaat kotiin iltahämärän saattelemana. Pakkaslumi narisee jalkineiden alla, ”mitäs läksit, mistäs tulet, ei ole sinulla asiaa tänne”, ja talvi pitää jäisen otteensa. Lunta ja pakkasta, hämärää ja pilvistä, aivan kuin taivaankansi olisi jäätynyt paikalleen.

Pieni pakkastuulen vire, ja jo ikikuuset varistavat hartioiltaan lumisen höyhenpilven joka laskeutuu metsämaiden etäiseen soppeen, jossa lumipukuinen pupujussi ravistaa turkkiaan ja heilauttaa pitkiä korviaan.

On piipullisen aika. Napsautan valot ulkokuistillemme. Talvi, tuo valkean puhtauden ja kylmyyden mestari siristää taiteellisesti silmiään ja sirottelee untuvalunta puiden oksille. Ja lumi säihkyy, elää ja kipinöi uskomattoman kauniisti. Huurteinen koivumme saa salamyhkäisen loisteen, ja jokainen lumitähti haluaa esittää illan kuningatarta.
Mikä loisto ja kauneus!

Polttelen hetkisen ja ihailen näkymää. Sitten sammutan ulkovalot, ja luonnonnäyttämö hiljenee ja pimenee. Siirryn sisätiloihin ja laitan saunan lämpiämään.

Lupaan itselleni, että kun huomenaamulla raappaan autoni umpijäisiä ikkunoita, jätän voimasanat lausumatta...

73, Kari OG5M